Vihjasin edellisessä
tekstissäni kirjoittavani oman postauksen imetyksen lopettamisesta.
En kyllä arvannut että saisin tapailla tätä tekstiä jo näin
pian. Imetys on nykypäivänä kovasti otsikoissa mm. sen hyötyjen
ja haittojen sekä myös soveliaisuuden myötä. Kun odotin lastani,
luin ja seurasin tietysti kaikenlaista siihen liittyvää ja
yllätyin, miten imetys tuli niin paljon vastaan. En ollut ajatellut,
että imetys ei onnistuisi. En ollut ajatellut, että minun tulisi
ennakkoon tietää siitä jotain. Ajattelin, että se on maailman
luonnollisin asia joka etenee omalla painollaan ja sujuu jos sujuu.
Jos ei suju, niin sitten annan lapselle korviketta. En ollut alkujaan
kovin äärilaidassa mielipiteideni ja suunnitelmieni suhteen.
Oikeastaan tähän päti sama kuin kaikkeen muuhunkin; en tehnyt
suunnitelmia, koska en halunnut pettyä, jos jokin ei olisi
onnistunutkaan.
Viikon käynnistysrupeaman
jälkeen vauva syntyi sektiolla. En ollut ennakkoon miettinyt sen
vaikutusta imetykseen. Siinä tilanteessa sektio oli helpotus ja
ehdoton pääasia minulle oli, että vauvalla oli kaikki hyvin ja hän
olisi terve jatkossakin. Isä pääsi seuraamaa vauvan punnitusta ja
kapalointia, sekä juottamaan hänelle ensimmäiset 7 ml pullosta. En
ollut tässä tilanteessa vaatinut, että vauvalle ei pulloa
annettaisi. Ei tullut mieleenkään. Itse menin heräämöön, jossa
sanottiin menevän pari tuntia, mutta pääsin osastolle jo 45
minuutin kuluttua koska todistin että saan jalkojani hieman
liikuteltua. Sain vauvan paitani alle osastolla heti, vanha
naiskätilö neuvoi ja opasti lempeästi, jäin tokkuraisena
ihailemaan pientä ihmettäni huoneeseeni. Kului neljä tuntia, ja
soitin kelloa – tarvitsin apua, vauva pyrki rinnalle. Imetys lähti
käyntiin.
Vauvan paino putosi
syntymäpainosta niin paljon (olisikohan ollut 12%), että imetysten
jälkeen annoin kätilöiden ohjeella aina hieman lisämaitoa. En
kammoksunut tätäkään. Yhdestä iltapäivästä seuraavaan aamuun
oli vauvan painonlasku muistaakseni 7% ja lisämaidon sai lopettaa.
Alkutaipaleella kotonakin oli minulla korviketta kaapissa, ja
pumppasin maitoa pakkaseen. En saanut pumpulla isoja määriä, mutta
keräsin myös maidonkerääjillä imettäessä tippa tipalta maitoa
talteen. Lapsi joi pullosta, jos olin pois. Näitä kertoja ei ollut
montaa. Lisäksi jossain vaiheessa oli jotain hulinoita, olisiko
ollut 3 kk ikäisenä, kun annoin iltasyötöllä ensin korviketta ja
sitten rintaa, koska muuten sain olla imettämässä kolme tuntia.
Jossain kohtaa jätettiin iltapullo pois. Kiinteiden maistelu alkoi
lapsen oman kiinnostuksen myötä hänen ollessaan 4,5 kk. Ei ollut
tavoitetta täysimetyksen suhteen, mutta huvitti, että voi käydä
näinkin – ei aina kuten äiti haluaa tai suunnittelee, lapsi itse
ilmaisi tahtonsa.
Alun jälkeen syöttäminen
tasaantui. Milloin syötin ennen ruokaa, milloin jälkeen, aina
maistui kaikki. Aina lapsi söi molemmat rinnat kerralla. Ei ollut
suihkutissejä eikä isoja pakotuksia, nauratti lähinnä miten näin
laudasta riittää isolle lapselle. Jostain sitä vaan tarpeeksi
tuli. Meillä on syöty tissiä harmitukseen ja meillä on nukahdettu
tissille. Meillä ei ole näistä asioista panikoitu tai pidetty sen
kummemmin kirjaa. Ihan aluksi tyttö nukkui omassa sängyssään
äitiyspakkauksessa, mutta siirtyi viereen, koska silloin saimme
kaikki nukuttua paremmin. Nyttemmin on tytön pinnasänky sivuvaununa
meidän sängyssä.
Tyttö täytti vuoden
marraskuussa. Kun hän oli kahdeksan kuukautta, nyökyttelin
yöimetysten poisjättämisestä paasaavalle lääkärille sujuvasti.
En jättänyt niitä pois. Ensimmäisellä hammaslääkärikäynnillä
oltiin hymyssäsuin eikä kuultu liiemmin saarnoja mistään, mutta
todettiin että on hullua pestä hampaat ja sen jälkeen imettää
vielä, järjestys olisi parempi toinen. Tämä ”yöimetys ja
hampaat mätänee suuhun”-ajatus on kait ihan absurdi, kun ja jos
hampaita kuitenkin muuten hoidetaan asianmukaisesti. Ajattelin
kuitenkin, että kohti uusia aikoja, voitaisiin me se järjestys
muuttaa ja se asia, että nukahtamiseen ei tissiä enää tarvita.
Tämä vaati ehkä noin viikon reenaamisen. Tytöllä oli tapana
inahtaa ja itkustaa nukahdettuaan muutaman kerran, jolloin kuitenkin
tarjosin sitten tissiä. Tähän sitten jäätiin.
Vuoden vaihdetta
juhlistettiin muualla. Päätin, että kun palataan kotiin, loppuu
yösyötöt (ne hajanaiset alkuyön ja se yksi aamuyön, jonka
jälkeen oli nukuttu aina pari, kolme tuntia). En oikein saanut
aikaiseksi muuttaa mitään, mutta pikkuhiljaa rauhottui alkuyö.
Lopulta tuli muutoksen tilaisuus myös aamuyölle. Tyttö oli toissa
yönä levoton. Olin itse valvonut tästä syystä n. puoli kolmesta
puoli viiteen. Isäntä siirtyi olohuoneeseen nukkumaan. Sitten
päätin, että samoilla silmillä ja ininöillä, en sitä aamuyön
tissiä nyt annakaan. Lapsi protestoi hieman, mutta rauhottui kun
otin viereen ja hengitin päätä vasten. Nukuimme sen saman kolme
tuntia, kuin syönnin jälkeenkin. Heräsimme, no, tyttö hirveän
iloisena ja minä vähän silmät turvonneina, mutta tyytyväisenä.
Saman päivän iltana otin tytön iltaimetykselle. Eipä kelvannut.
Vaikka koitin vähän tuputtaa. Kysyin harjataanko hampaat, ja tyttö
osoitti ovea sanoen ”Haata”. Selvä se sitten. Viime yönä siis
tyttö nukkui ensimmäisen kerran koskaan 10,5 tuntia putkeen
inahtamatta. Ja minä, ensimmäisen katkottoman yön 14 kuukauteen.
Olin hieman hämilläni, että tässäkö tämä nyt oli. Mutta
oletamme niin. Ei ole T-sanaa mainittu eikä sen kummemmin vaadittu
tänäänkään, nähtäväksi jää, onko tämäkin yö heti
suorilta niin rauhallinen. Melko hassua. Näitä vaiheita ja kuvioita
on lapsilla monenlaisia, mutta minä olen ajatellut ettei tissille
enää paluuta ole, jos näin irtaudutaan. Toisaalta haikeaa, mutta
läheisyyttä on toisenlaista. Nautin siitä, että voin halata ja
pitää kainalossa pikkuista ilman, että jossain vaiheessa hän
alkaa vaatia imetystä...