Imetyksestä

Vihjasin edellisessä tekstissäni kirjoittavani oman postauksen imetyksen lopettamisesta. En kyllä arvannut että saisin tapailla tätä tekstiä jo näin pian. Imetys on nykypäivänä kovasti otsikoissa mm. sen hyötyjen ja haittojen sekä myös soveliaisuuden myötä. Kun odotin lastani, luin ja seurasin tietysti kaikenlaista siihen liittyvää ja yllätyin, miten imetys tuli niin paljon vastaan. En ollut ajatellut, että imetys ei onnistuisi. En ollut ajatellut, että minun tulisi ennakkoon tietää siitä jotain. Ajattelin, että se on maailman luonnollisin asia joka etenee omalla painollaan ja sujuu jos sujuu. Jos ei suju, niin sitten annan lapselle korviketta. En ollut alkujaan kovin äärilaidassa mielipiteideni ja suunnitelmieni suhteen. Oikeastaan tähän päti sama kuin kaikkeen muuhunkin; en tehnyt suunnitelmia, koska en halunnut pettyä, jos jokin ei olisi onnistunutkaan.

Viikon käynnistysrupeaman jälkeen vauva syntyi sektiolla. En ollut ennakkoon miettinyt sen vaikutusta imetykseen. Siinä tilanteessa sektio oli helpotus ja ehdoton pääasia minulle oli, että vauvalla oli kaikki hyvin ja hän olisi terve jatkossakin. Isä pääsi seuraamaa vauvan punnitusta ja kapalointia, sekä juottamaan hänelle ensimmäiset 7 ml pullosta. En ollut tässä tilanteessa vaatinut, että vauvalle ei pulloa annettaisi. Ei tullut mieleenkään. Itse menin heräämöön, jossa sanottiin menevän pari tuntia, mutta pääsin osastolle jo 45 minuutin kuluttua koska todistin että saan jalkojani hieman liikuteltua. Sain vauvan paitani alle osastolla heti, vanha naiskätilö neuvoi ja opasti lempeästi, jäin tokkuraisena ihailemaan pientä ihmettäni huoneeseeni. Kului neljä tuntia, ja soitin kelloa – tarvitsin apua, vauva pyrki rinnalle. Imetys lähti käyntiin.

Vauvan paino putosi syntymäpainosta niin paljon (olisikohan ollut 12%), että imetysten jälkeen annoin kätilöiden ohjeella aina hieman lisämaitoa. En kammoksunut tätäkään. Yhdestä iltapäivästä seuraavaan aamuun oli vauvan painonlasku muistaakseni 7% ja lisämaidon sai lopettaa. Alkutaipaleella kotonakin oli minulla korviketta kaapissa, ja pumppasin maitoa pakkaseen. En saanut pumpulla isoja määriä, mutta keräsin myös maidonkerääjillä imettäessä tippa tipalta maitoa talteen. Lapsi joi pullosta, jos olin pois. Näitä kertoja ei ollut montaa. Lisäksi jossain vaiheessa oli jotain hulinoita, olisiko ollut 3 kk ikäisenä, kun annoin iltasyötöllä ensin korviketta ja sitten rintaa, koska muuten sain olla imettämässä kolme tuntia. Jossain kohtaa jätettiin iltapullo pois. Kiinteiden maistelu alkoi lapsen oman kiinnostuksen myötä hänen ollessaan 4,5 kk. Ei ollut tavoitetta täysimetyksen suhteen, mutta huvitti, että voi käydä näinkin – ei aina kuten äiti haluaa tai suunnittelee, lapsi itse ilmaisi tahtonsa.

Alun jälkeen syöttäminen tasaantui. Milloin syötin ennen ruokaa, milloin jälkeen, aina maistui kaikki. Aina lapsi söi molemmat rinnat kerralla. Ei ollut suihkutissejä eikä isoja pakotuksia, nauratti lähinnä miten näin laudasta riittää isolle lapselle. Jostain sitä vaan tarpeeksi tuli. Meillä on syöty tissiä harmitukseen ja meillä on nukahdettu tissille. Meillä ei ole näistä asioista panikoitu tai pidetty sen kummemmin kirjaa. Ihan aluksi tyttö nukkui omassa sängyssään äitiyspakkauksessa, mutta siirtyi viereen, koska silloin saimme kaikki nukuttua paremmin. Nyttemmin on tytön pinnasänky sivuvaununa meidän sängyssä.

Tyttö täytti vuoden marraskuussa. Kun hän oli kahdeksan kuukautta, nyökyttelin yöimetysten poisjättämisestä paasaavalle lääkärille sujuvasti. En jättänyt niitä pois. Ensimmäisellä hammaslääkärikäynnillä oltiin hymyssäsuin eikä kuultu liiemmin saarnoja mistään, mutta todettiin että on hullua pestä hampaat ja sen jälkeen imettää vielä, järjestys olisi parempi toinen. Tämä ”yöimetys ja hampaat mätänee suuhun”-ajatus on kait ihan absurdi, kun ja jos hampaita kuitenkin muuten hoidetaan asianmukaisesti. Ajattelin kuitenkin, että kohti uusia aikoja, voitaisiin me se järjestys muuttaa ja se asia, että nukahtamiseen ei tissiä enää tarvita. Tämä vaati ehkä noin viikon reenaamisen. Tytöllä oli tapana inahtaa ja itkustaa nukahdettuaan muutaman kerran, jolloin kuitenkin tarjosin sitten tissiä. Tähän sitten jäätiin.

Vuoden vaihdetta juhlistettiin muualla. Päätin, että kun palataan kotiin, loppuu yösyötöt (ne hajanaiset alkuyön ja se yksi aamuyön, jonka jälkeen oli nukuttu aina pari, kolme tuntia). En oikein saanut aikaiseksi muuttaa mitään, mutta pikkuhiljaa rauhottui alkuyö. Lopulta tuli muutoksen tilaisuus myös aamuyölle. Tyttö oli toissa yönä levoton. Olin itse valvonut tästä syystä n. puoli kolmesta puoli viiteen. Isäntä siirtyi olohuoneeseen nukkumaan. Sitten päätin, että samoilla silmillä ja ininöillä, en sitä aamuyön tissiä nyt annakaan. Lapsi protestoi hieman, mutta rauhottui kun otin viereen ja hengitin päätä vasten. Nukuimme sen saman kolme tuntia, kuin syönnin jälkeenkin. Heräsimme, no, tyttö hirveän iloisena ja minä vähän silmät turvonneina, mutta tyytyväisenä. Saman päivän iltana otin tytön iltaimetykselle. Eipä kelvannut. Vaikka koitin vähän tuputtaa. Kysyin harjataanko hampaat, ja tyttö osoitti ovea sanoen ”Haata”. Selvä se sitten. Viime yönä siis tyttö nukkui ensimmäisen kerran koskaan 10,5 tuntia putkeen inahtamatta. Ja minä, ensimmäisen katkottoman yön 14 kuukauteen. Olin hieman hämilläni, että tässäkö tämä nyt oli. Mutta oletamme niin. Ei ole T-sanaa mainittu eikä sen kummemmin vaadittu tänäänkään, nähtäväksi jää, onko tämäkin yö heti suorilta niin rauhallinen. Melko hassua. Näitä vaiheita ja kuvioita on lapsilla monenlaisia, mutta minä olen ajatellut ettei tissille enää paluuta ole, jos näin irtaudutaan. Toisaalta haikeaa, mutta läheisyyttä on toisenlaista. Nautin siitä, että voin halata ja pitää kainalossa pikkuista ilman, että jossain vaiheessa hän alkaa vaatia imetystä...