Nukkekoti

Olen jo hetken haavaillut nukkekodin tuunaamisesta. Ensin etsiskelin jonkinlaista pientä kaappia, johon nukkekodin olisi voinut rakentaa. Kaikki maksoi kuitenkin aivan liikaa, eikä oikein sopivia tullut vastaan. Unohdin koko projektin hetkeksi - aikaahan tässä on, ei tuo pieni ihan vielä nukkekotileikkien päälle ymmärräkään. Sitten tuli vastaan kirpputorilla vaaleanpunainen kermakakku, hinta 20 euroa. Ulkonäkö ei sellaisenaan miellyttänyt, se oli selvä, mutta ajatus tuunaamisesta kuitenkin oli päällimmäisenä joten kohde oli enemmän kuin sopiva. Oli vielä ihan vankkarakenteinen talo. Mukaanhan se lähti.

Mielikuva oli punaisesta talosta ja mustasta katosta. Tutustuin nukkekotinettikauppoihin, seinä- ja kattotarroihin, mutten löytänyt mitään sopivaa. Netti on täynnä ideoita, joten katon materiaaliksi valikoitui vesihiomapaperi, jota ostin kahdeksan arkkia. Ensin meinasin, että maalaan talon akryylimaalilla ja lakkaan sen. Onneksi meidän kaupoista ei kuitenkaan löytynyt akryylimaalia. Ostin ihan huonekalumaalia kaksi pientä purkkia, punaisen ja mustan. Mustalla siistin katon reunoista piiloon possunpunaiset pielet ja muuten talo sai punaisen värin kauttaaltaan. Valkoisille osille ei tarvi tehdä mitään. Teippauksista huolimatta punainen löysi tientä joihinkin ikkunanpieliin, mutten jaksa välittää. Suurimpia siistin kynsilakanpoistoaineella pois mutten jaksanut olla turhan tarkka.

Kaikissa neljässä huoneessa on "tapetit" ja ikkunalaudat. Lattiaosat on tehty liimaamalla askartelutikkuja mittoihin leikatulle pahville. Vessassa on toki "kaakelit", tein elämäni ekan kerran mosaiikkia... :D Aika harvaa tuossa seinässä, mutta tiiviimmin ei olis tuohon tilaan saanut laattaa oikein liimattua...

Tässä yläkerran lattia käsittelyssä... Sävytin kahvilla puuta, niin sai sävyeroja ja puunkuvioita kivasti esille.

Sellaista. Tän projektin parissa suhaan melko tiiviisti. Kun lapsi nukkuu, osin myös kun se on hereillä. Tyttö on ihastunut taloon ja nauraa äidin touhuja :)

Tissistä äidiksi

Apua, en halua antaa tän blogin hiipua, nyt ryhtiä päivittämisiin... Olen miettinyt viime kuukaudet lapsen ja mun välistä yhteyttä ja läheisyyttä. Imetyksen lopettamisen yhteydessä pyöri mieleen haikeus sen tietynlaisen, oman ja yksityisen läheisyyden katoamisesta, mitä äidin ja lapsen välillä nyt on. Tokikaan en ajatellut, että läheisyys katoaa, mutta tiedostin että jokin spesiaali loppuu. Niin se menikin.

Tyttö vieroitti minut hienosti imetyksestä. Vaikka hänelle sanoi ”tissi”, hän vain näytti missä ne sijaitsevat, minun ja omansa. Mutta ei puhettakaan että mitään olisi yritetty suuhun laittaa. Harmitukset tai nukkumaanmenot tai lähelläolo eivät laukaisseet tytölle tarvetta imeä tissiä, sitä vastoin hän on kova silittelemään ja tunnustelemaan korvia, hiuksia tai kynsiä, samalla kun hän on vieressä ja lähellä. Tytön voi myös melko huoletta nostaa nukkuvana autosta vaunuihin tai laskea sylistä sänkyyn, eikä hän herää. Uskon että yhteys on imetykseen siinä, että aiemmin kaipasi tissiä jos sattui unesta siirtäessä havahtumaan hereille. Silti mua ei kyllä koskaan huolettanut se, että lapsi nukahtaa rinnalle. Ei siinä mitään huolta olisi ollutkaan vierotusvaiheessa, kun se kävi niin helposti.

Mutta, siitä läheisyydestä. On maailman ihaninta kun pieni toukka käpertyy ihan kiinni kylkeen nukkumaanmennessä. Joskus taputtelen sormenpäillä tytön selkää ja tyttö nukahtaa hymyillen. Tyttö ottaa kiinni kädestä eikä päästä irti ennen kuin ote herpaantuu nukahtaessa.